Preventiimillä uusi ilme ja nettisivut. Lisäksi näymme nyt myös Facebookissa, Twitterissä ja blogissa

Nettisivu-uudistuksen myötä Preventiimi on saanut kokonaan uuden visuaalisen ilmeen. Visuaalisen ilmeen ja nettisivujen uudistamisesta vastasi Preventiimissä noin puoli vuotta viestinnän suunnittelijana toiminut Saara Piispanen, ja graafinen suunnittelutyö tilattiin Muuks Creativelta. Uusi ilme raikkaine väreineen ja hahmoineen miellyttää meitä kovasti – toivottavasti teitäkin!

Tieto löytyy nyt paremmin

Nettisivujen osalta eniten muuttui erilaisten materiaalien hakeminen. Nyt sivuille kerätyt nuorisoalan ehkäisevään päihdetyöhön liittyvät julkaisut, tutkimukset ja menetelmiin liittyvät materiaalit löytyvät aiempaa helpommin kätevän hakutoiminnon avulla Etsi tietoa -sivulta. Lisäksi ajankohtaiset koulutukset ja tapahtumat löytyvät etusivulta omista ”laatikoistaan”, samoin kuin uutisetkin. Verkostoidu-sivun kautta taas saat tietoa Preventiimin kumppanuudesta sekä Preventiimiverkoston toiminnasta.

Seuraa Preventiimiä myös somessaPreventiimin uusi visuaalinen ilme ja sosiaalinen media

Viestintämme uudistuu tänä keväänä siinäkin mielessä, että näymme jatkossa myös sosiaalisessa mediassa ja blogissa. Käythän siis tykkäämässä ja seuraamassa meitä niin Facebook-sivulla kuin Twitterissäkin. Ensimmäinen uusi blogiteksti on myös julkaistu. Blogitekstejä voi myös kommentoida kommentointitoiminnon avulla. Nettisivujen ja sosiaalisen median lisäksi suosittu kuukausitiedotteemme ilmestyy edelleen 10 kertaa vuodessa kooten nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön tapahtumat, uutiset ja julkaisut samaan kompaktiin pakettiin kuukausittain. Kuukausitiedotteen voi tilata nettisivujen sivupalkin lomakkeella.