Tavoitteena sosiaalisesti vahva nuori - riittävätkö rahkeet?

Tavoitteena sosiaalisesti vahva nuori - riittävätkö rahkeet?

Kun ymmärrys nuorisoalan ehkäisevästä päihdetyöstä ja sen tarpeista kasvaa, työn voi ajatella muuttuneen myös haastavammaksi. Siinä missä aiemmin kenties katsottiin riittäväksi koota kaikki nuoret koulun juhlasaliin ja  kertoa heille kertaluontoisesti sävähdyttävien esimerkkien kautta päihteiden vaaroista, nykyään on otettava huomioon nuoren ikä, kokemuspohja, sosiaalinen ympäristö, omat ajatukset, ryhmän koko, laatukriteerit, ihan vain muutamia mainitakseni. Ei riitä että nuori kulkee juhlasalin ovesta ulos pää täynnä päihdetietämystä vaan hänen tulisi olla myös sosiaalisesti vahva ja päihteettömiä arvoja kunnioittava.

Preventiimin tammikuussa ilmestynyt julkaisu ”Mitä on nuorisoalan ehkäisevä päihdetyö? Laadukkaan päihdekasvatuksen tukimateriaali” korostaa sosiaalista vahvistamista osana nuoriin kohdistuvaa päihdekasvatusta. Sosiaalinen vahvistaminen tarkoittaa tiivistetysti nuoren kokonaisvaltaista tukemista ja huomioimista. Yleisen ja riskiehkäisyn rinnalle lisättynä juuri se erottaa nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön yleisestä ehkäisevästä päihdetyöstä. Koska valtaosa nuorista on niin sanottuja ”tavallisia nuoria”, joille päihteiden käyttö ei ole ongelma tai muodostumassa sellaiseksi, sosiaalinen vahvistaminen on nuorten parissa tehtävässä työssä huomattavan suuressa asemassa.

Olisi nuorten vähättelyä väittää etteivätkö he itse osaisi säädellä tekemisiään tai tehdä elämäänsä koskevia ratkaisuja, mutta moni nuori on kuitenkin eri suunnilta tulevien ohjeiden ja mielipiteiden ristitulessa. Siinä missä lapsi vielä tukeutuu usein täysin vanhempiinsa ja aikuinen luottaa jo omiin arvioihinsa ja ratkaisuihinsa, nuori on jossain näiden kahden maailman välimaastossa seuranaan toisaalta raastava epävarmuus ja toisaalta huikaiseva itseluottamus. Kotona sanotaan yhtä, kaverit sanovat toista ja nuori yrittää sen kaiken keskellä kuunnella mitä oma tahto ja järki sanovat. Sosiaalinen vahvistaminen pyrkii juuri vahvistamaan nuoren omaa tahtoa ja järkeä niin, että ne ohjaisivat nuorta oikeaan suuntaan.

Nuorten alttius vaikutuksille on kolikko, jolla on kaksi kääntöpuolta. Nuori, joka on vasta muodostamassa suhtautumistaan vaikkapa juuri päihteitä kohtaan, saattaa helposti  taipua sosiaalisen paineen alla tekemään vääriä ratkaisuja. Toisaalta hän on juuri samasta syystä oiva kohde myös ehkäisevälle päihdetyölle, jossa pyritään suuntaamaan nuoren asenteet päihteettömään suuntaan. Empiristisen ajattelun mukaan ihminen on syntyessään ”tabula rasa” – tyhjä taulu, johon jää jälkiä siitä mitä kuulee, näkee ja kokee. Vaikka nuorten kohdalla taulu useinkaan ei ole enää tyhjä, on siihen päihdekasvatuksella mahdollista jättää omat jälkensä ja vaikuttaa kenties siihen, millainen lopputulos tulee olemaan. Silminnähtävää muutosta ei todennäköisesti saada aikaiseksi kertaluontoisen keskustelun tai välttämättä useitakaan kertoja kestäneen ryhmätoiminnan tuloksena, mutta pienikin jälki taululla on askel oikeaan suuntaan.

Nuorten parissa tehtävässä työssä on huomioitava, että ehkäisevää päihdetyötä voidaan tehdä mainitsematta päihteitä juuri lainkaan. Olennaista ei siis ole saada taottua nuoren päähän ”päihteet on pahasta”-ajattelua vaan olennaista on sosiaalisen vahvistamisen kautta tarjota nuorelle riittävät työkalut tilanteiden punnitsemiseen ja oikeiden ratkaisujen tekemiseen. Nuorelle ei riitä ulkoa opeteltu tieto siitä, että päihteitä ei tulisi käyttää vaan hänen on itse keksittävä miksi päihteettömyys olisi paras ratkaisu juuri hänen kohdallaan. Ehkäisevän päihdetyön tehtävänä on siis auttaa nuorta saamaan oikeanlainen ahaa-elämys. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö perinteiselle valistukselle ja tiedonjaollekin olisi tarvetta. Toki nuoret edelleen tarvitsevat tietoa päihteistä ja niiden haitoista, mutta ylhäältä alaspäin kulkeva yksisuuntainen tiedonjako ei riitä nuorille, jotka haluavat itse osallistua ja oivaltaa. Sosiaalisesti vahvoja nuoria ei saada aikaan valistamalla vaan kasvattamalla.

Kun tavoitteena on nuoren kokonaisvaltaisempi kohtaaminen, se vaatii nuorten parissa toimivalta paljon. On pantava peliin oma persoonansa ja oltava valmis haastamaan omat tiukkaankin juurtuneet näkemyksensä. Lisäksi tarvitaan repullinen tietoa ja teräviä vaistoja, puhumattakaan ammatillisuudesta. Mutta onko tämä niin huono asia? Kuinka monella on työ, jossa yksi tärkeimmistä työvälineistä on oma persoona ja jossa työn ohessa oppii vähintään itse yhtä paljon kuin mitä pyrkii opettamaan muille? Työ, johon kuuluu antoisia keskusteluita ja mahdollisuus vaikuttaa nuoren tulevaisuuteen? Haasteita nuorten parissa tehtävässä ehkäisevässä päihdetyössä toki riittää, mutta niihin rohkeasti tarttuminen voi tarjota paljon. Olisiko siis sittenkin niin, että ehkäisevän päihdetyön ymmärryksen kasvaessa työ on muuttunut mielekkäämmäksi ja paremmin tarkoitustaan palvelevaksi? Uskaltaisiko sitä jopa ajatella niin, että tämä alahan käy pala palalta aina vain mielenkiintoisemmaksi?

Elsi Vuohelainen

Kehittäjä

Preventiimi / Humanistinen ammattikorkeakoulu