Paluu astetta arkisempaan arkeen

PALUU ASTETTA ARKISEMPAAN ARKEEN

Palasin äitiys- opintovapaalta takaisin työhöni nuorisotoimen ehkäisevään päihdetyöhön viime vuoden marraskuussa.  Lomalle lähtiessäni oli pidempään jo jatkunut myönteinen suunta nuorten päihteiden käytön vähenemisen ja raittiuden lisääntymisen suhteen. Tultuani takaisin havaitsin välittömästi tilanteen muuttuneen. Havaintoja nuorten päihteiden käytön lisääntymisestä ja raittiuden vähenemisestä tuki vuoden 2009 nuorten terveystapatutkimuksen tulokset. Terveystapatutkimuksen mukaan nousu suunta koski sekä alkoholia kerran viikossa käyttäneiden, että tosi humalaan vähintään kerran kuukaudessa itsensä juoneiden osuus. Raittiiden nuorten määrä oli tutkimuksen mukaan vähentynyt, erityisesti pojilla joiden kohdalla muutos oli lähes 10%. Tutkimuksen mukaan nuorten asenneilmasto päihteisiin ja päihteidenkäyttöön oli muuttunut aiempaa sallivammaksi. Huumausaineiden osalta huomioitavaa oli sosiaalisen altistumisen kääntyminen erityisesti poikien osalta nousuun. Tämä tieto huolestuttaa, koska edelleen valtaosa huumausaineiden tarjonnasta tulee ystäviltä ja tuttavilta. Tiedetään myös, että sillä, kuinka paras ystävä suhtautuu päihteisiin, on erittäin suuri merkitys nuoren omien päihdekokeilujen kannalta.

Etsivän nuorisotyön puitteissa tehdyt arkihavainnot ovat olleet työhön palaajalle karuja. Nuorten kanssa keskustellessamme meille on kerrottu, kuinka kaikki nykyään polttelee kannabista. Sitä on heidän kertomansa mukaan niin paljon liikkeellä, että sitä jopa palautetaan. Joku oli sitä mieltä, että tosi monet yläkouluikäisetkin myyvät kannabista saadakseen mukavasti taskurahaa. Eräs nuori sanoi minulle, että on aivan järkyttävää, kuinka käyttö vaan koko ajan lisääntyy nuorten - ja yhä nuorempien – parissa. Tästä esimerkkinä erään nuoren 13 -vuotias pikkuveli, joka oli jäänyt kavereineen kiinni limsapullosta itse tehdyn bongin, eli vesipiipun rakentamisesta. Huumeista keskustellessamme puheissa on vilahdellut myös sellaisia uusia aineita, joihin aikaisemmin olin törmännyt vain internetissä oletettavasti vanhempien käyttäjien keskustelupalstoilla.

MDPV oli tällainen aine, joka oli rantautunut sieltä internetin keskusteluista oman kaupunkimme nuorten puheisiin. Meidän aikuisten tiedot kyseisestä aineesta olivat lähes olemattomat. Työni puolesta ryhdyin selvittämään mistä siinä oikein on kyse. Yritin selvittää mitä MDPV on? miten se vaikuttaa, eli miksi sitä käytetään? mitä se maksaa, ja mitkä sen käyttöön liittyvät keskeiset riskit ovat?  Tässä yhteydessä tunsin suorastaan häpeää meidän ammattilaisten informaation tuottamisen taidoista. Hakusanalla MDPV ehdottomasti suurin osa osumista oli kaikkea muuta kuin päihdetyön ammattilaisten ylläpitämiä sivustoja. Ammattilaisen näkökulmasta luotettavana pitämäni päihteisiin liittyvät sivut antoivat kysymyksiini hyvin vähän vastausta. Useilla ammattilaisten ylläpitämillä sivuilla ei ollut tästä aineesta mitään mainintaa. Päihdelinkistä löysin eniten ammattilaisten tuottamaa tietoa, mutta kuten muukin ammattilaisten tuottama tieto, se keskittyi lähes kokonaan haitoista kertomiseen. Myöskään pikatieto osioon ei oltu tätä ainetta lisätty. Ihmettelin miksi kukaan käyttäisi näin haitallista ainetta, jonka vaikutukset ovat näin ikäviä.  

Siirryin käyttäjien keskustelupalstoille katsomaan saisinko vastauksia kysymyksiini. Näillä sivuilla ihmiset keskustelivat asiantuntevasti ja monipuolisesti eri aineista omissa kategorioissa. Näistä viestiketjuista sain helposti tiedon millaisia positiivisia vaikutuksia, sekä millaisia haittavaikutuksia käyttäjillä oli esiintynyt kyseisen aineen käytön yhteydessä. Sieltä löysin myös ammattimaisen kuvauksen siitä, mikä on MDPV:n rakenne, ja kuinka se vaikuttaa aivojen toimintoihin, sekä mikä ero sillä on suhteessa amfetamiiniin tai ekstaasiin. Keskusteluista kävi ilmi myös hintataso, sekä sen aluekohtaiset vaihtelut. Kieliasu oli joissain viesteissä sellainen, että kuva säälittävästä huumausaineisiin retkahtaneesta marginaaliryhmän edustajasta oli siitä kaukana. Aloin ymmärtää miksi joku haluaisi tätä ainetta kokeilla tai käyttää. Etenkin kun näissä keskusteluissa toisia kannustettiin käyttöön antamalla vihjeitä siitä, kuinka yleensä käytön jälkeen esiintyviä haittavaikutuksia voisi yrittää lievittää.

Tämä kaikki sai minut miettimään sitä, kuinka jälkijunassa me ammattihenkilöstö olemme edelleen huumausaineista puhuttaessa.  2000 -luvulla jopa aikaisempaa pahemmin kaikkien internetin mukanaan tuomien lisäulottuvuuksien myötä. Huumausaineita käyttävien keskusteluista löysin MDPV:tä koskevia viestiketjuja, joiden vanhimmat kommentit oli kirjoitettu vuonna 2005. Päihdetyön ammattihenkilökunta näyttää vasta tänä keväänä heränneen hieman tähän keskusteluun. Ammattilaisten ja käyttäjien sivuja vertaillessani jouduin informaation erilaisen sisällön suhteen kovasti pohtimaan ammattihenkilöstön halua tai uskallusta puhua ääneen päihteistä saatavasta mielihyvästä. Päihdetietous, päihdekasvatusmateriaali ja ammattilaisten nuorille antama informaatio perustuu hyvin pitkälti edelleen haittojen alleviivaamiseen. Ajattelemmeko yhä, että positiivisten vaikutusten kertominen on yllyttämistä päihdekokeiluihin. Voisiko meillä olla oppimista käyttäjien keskustelufoorumeilta, missä sekä positiivisia vaikutuksia, että haittoja tuodaan esiin. Voiko päihdekasvatuksessa haittoihin korostuneesti keskittyvässä tavassa piillä riski, että nuori saadessaan vertaisryhmältä toisenlaista informaatiota ei luota enää mihinkään meidän tuottamamme tiedon sisältöön.

Kenen tehtävä sitten olisi tuottaa tällaista eri näkökulmat huomioivaa, mutta silti ehkäisevän päihdetyön näkökulman säilyttävää informaatiota esimerkiksi internetiin? Kenellä siihen ylipäätään olisi resursseja? Pitäisikö käynnistää TAAS joku uusi hanke, jolle voisi saada vähäksi aikaa rahoitusta? Pitäisikö sittenkin keskustella pitkäjänteisen ehkäisevän päihdetyön tarpeellisuudesta, rahoituksesta, määrittelemättömyydestä, ja hajallaan olevista toimijoista.

Kati Blomqvist

nuorisotoimen päihdetyöntekijä

Lohjan kaupunki