Kuulemistilaisuudella tuetaan ohjelmatyötä sekä raittiustyölain uudistusta.
Tilaisuuden lopuksi esitellään ehdotus jatkotoimenpiteistä ehkäisevän päihdetyön rakenteiden työstämiseksi ja työnjakojen selkeyttämiseksi. Jatkotoimenpiteitä vievät eteenpäin THL yhteistyössä Preventiimin kanssa. Ilmoittautumislinkki
Vain yhdelle? Tukimateriaali päihdekeskusteluun nuorten aikuisten kanssa
Preventiimiverkostosta koottu työryhmä on tehnyt kehittämistyötä viime vuosien aikana syventäen ymmärrystä nuorten aikuisten ja ammattilaisten välisestä päihteiden riskikäytön ehkäisystä. Kehittämistyö on jäsentynyt oppaaksi nimeltä Vain yhdelle? Tukimateriaali päihdekeskusteluun nuorten aikuisten kanssa.
Nuorisolaki kattaa kaikki alle 29 -vuotiaat nuoret. Liian usein jo täysi-ikäiset nuoret kohderyhmänä jäävät menetelmien kehittämistyön ulkopuolelle. Ohjaustyössä on selkeä tarve työvälineille aikuisten väliseen dialogiseen keskusteluun päihteistä. Työn ja arjen parissa ammattilaiset kohtaavat täysi-ikäisiä nuoria, joiden kanssa on tarpeen keskustella päihteistä ja päihdemyönteisestä elämäntavasta. Tällöin ei voida keskustella enää päihdekasvatuksesta, vaan kahden aikuisen dialogisesta pohdinnasta, hyvinvoinnin edistämiseksi. Opas on tarkoitettu keskustelun ja vuorovaikutuksen välineeksi, jotta päihteisiin liittyviä riskejä ehkäistäisiin ennalta.
Voit ladata tukimateriaalin tästä Linkki
Vain yhdelle? Tukimateriaalin oheen on rakennettu myös opetuspaketti, jonka tarkoituksena on tukea nuoria aikuisia kohtaavia ammattilaisia tukimateriaalin ohella. Opetuspaketista löytyy faktatietoa ja pohdintakysymyksiä, joiden kautta aiheeseen perehdytään eri näkökulmista. Opetuspakettia voi käyttää koulutusmuodossa ryhmän kanssa tai oman yksilöllisen pohdinnan tukena.
Opetusmateriaalin löydät täältä


